Tarinan pohjustamiseksi täytyy palata ajassa taaksepäin puolisen vuotta. Silloin Bob-leirissä tehtiin päätös muuttaa uusiin tiloihin saman katon alle. Muutto ja muutos on aina mahdollisuus, joten päätimme tässäkin tapauksessa ottaa kaiken mahdollisen irti uudesta tilasta.
Yhteiset tilat ja läheisyys tuovat jo sinällään etuja päivittäiseen tekemiseen, mutta halusimme vielä jotain enemmän. Mitä jos uudet tilat olisivat jotain enemmän kuin pelkät raamit työnteolle? Mitä jos tilat olisivat olennainen osa työntekoa? Mitä jos tilaa käsitellään palveluna, jonka tehtävänä on tehostaa ja parantaa työskentelyä?
Näiden kysymysten pohjalta päädyimme suunnittelemaan palvelukonseptin, joka tulisi olemaan olennainen osa uutta tilaa ja sitä mitä Gyllene Skor tekee. Konsepti ja sen ensimmäiset toteutetut palaset ovat herättäneet erittäin positiivista hyminää tiloja tutkivien ja kehittävien ihmisten parissa. Senpä takia olinkin puhumassa Toimitila Nyt -tapahtumassa, jossa työympäristöjen kehittäjät, arkkitehdit, kiinteistöjohto, kalustajat ja muut toimijat vaihtavat ajatuksiaan toimitiloista ja niiden kehittämisestä.
Tilaisuus oli erittäin antoisa, mutta siitä lisää myöhemmin kun saan ajatukset koottua. Tässä kuitenkin tilaisuudessa pitämäni esitys, jossa kuvattuna yleisellä tasolla Seitsemäs linja -konsepti.
Vastaus alun kysymykseen kuuluu: tiloja voidaan ajatella fyysisinä (tilat ja paikat), sosiaalisina (kommunikaatio, organisaatio) sekä digitaalisina (digitaaliset palvelut, ICT). Nämä kolme ulottuvuutta muodostavat sen maailman, jossa jatkuvasti toimimme. Digitaalisuus on se nouseva trendi, josta toimitilojen yhteydessä puhutaan. Me olemme ehdottomasti mukana tässä junassa.






