R&D

Kodin palvelut: Kuka eka?

Olemme keskustelleet paljon kotiin ja arkeen liittyvistä uusista palvelukonsepteista, joten luonnollinen liike oli suunnitella ja testata asiaa käytännössä.

Minulla ei ole kokemusta kun omasta perheestä, mutta oletan että muissakin perheissä lapset tuppaavaan kiistelemään mitä ihmeellisimmistä asioista, välillä aiheesta mutta usein myös aiheetta.

Kivi-paperi-sakset on kaikille tuttu tapa ratkaista pienet kiistat. Valitettavasti sekin vaatii yllättävän paljon osaamista: pitää osata laskea kolmeen, muodostaa käsillä kivi, paperi tai sakset ja sen lisäksi vielä muistaa kuka voittaa kenet. Haastavaa touhua perheen pienimmille, varsinkin kun tilanteeseen liittyy yleensä pientä lämpenemistä kiistakumppaneita kohtaan.

Kuka eka? -sovellus on koko perheelle sopiva kivi-paperi-sakset. Kiven, paperin ja saksien sijaan järjestyksen osoittamiseen käytetään perheenjäsenten kuvia. Hyvin pienetkin osaavat painaa yhtä nappia ja tunnistaa kuka kuvassa on, joten osaamista ei juurikaan tarvita.

Pahempikin kiukkupussi leppyy nähdessään oman iloisen naamansa ja muistaessaan tilanteen, josta kuva on otettu. Tämän lisäksi lapset tuntuvat ymmärtävän vaistomaisesti, että arvottu järjestys on satunnainen ja lahjomaton. Puhelimelle on turha urputtaa vaikka järjestys ei olisikaan miellyttävä.

Tilanteet, joissa ennen vängättiin ja väiteltiin ovat muuttuneet pikemminkin yhteisiksi ilonaiheiksi. Siinä samassa sujuvat arkiaskareetkin sujuvasti ilman turhia mutinoita.

Minkä muun arjen hetken fiiliksen voisi kääntää positiiviseksi pienen sovelluksen avulla?

Seuraa, tilaa, kehu tai hauku:
4 kommenttia

[...] This post was mentioned on Twitter by Hannu Ripatti, Gyllene Skor. Gyllene Skor said: Kodin palvelut: Kuka eka?: Olemme keskustelleet paljon kotiin ja arkeen liittyvistä uusista palvelukonsepteista, j… http://bit.ly/bHhavG [...]

Mistä tämän sovelluksen saa ladata? Nimim. kivi-voittaa-sakset-voittaa-paperin-voittaa-kiven-kolmiodraama-kotona :-)

Hannu Ripatti
7.5.2010

Valitettavasti sovellus ollu vaan meidän käytössä ja testatavana. Täytyykin pistää pyörät pyörimään ja tehdä tästä kaikille tarjolla oleva sovellus.

Oliko se Koff, joka mainosti itseään “eka maistuu parhaimmalta” punchlinella? Saisiko tästä viritettyä kaveripiireille palvelukonseptin, jossa jokainen, esim. perjantai-illan päätteeksi kuittaa mobiilisovelluksellaan kun eka bisse tulee korkattua > kaikki kaverit listautuvat automaattisesti korkkaamisjärjestyksessä…. Tämähän on sossumedian tuttu “olin eka” ilmiö.

Kuka pistää proton pystyyn?

Gyllene Skor - kommentti