Sivuhuomautuksena sanottakoon, että jossain tapauksissa osto (tai harkinta) -prosesseja saattaa olla samanaikaisesti käynnissä kaksikin kappaletta. Esimerkkinä vaikkapa tuotetta verkosta ostava asiakas, joka etenee sekä tuotteen ostoprosessissa, että uuden verkkokaupan harkintaprosessissa samanaikaisesti. Tässä tapauksessa verkkokaupan pitäisi sekä tarjota riittävä tuki tuotteen ostoprosessin osalta, että vakuuttaa asiakas valitsemaan juuri kyseinen verkkokauppa ostospaikaksi.

Hiukan kimuranttia, mutta senhän takia työkaluja on, että ne auttavat huomaamaan seikkoja, joita ei välttämättä muuten tulisi ajatelleeksi.

Teollisen vallankumouksen alkuvaiheissa päivät saattoivat olla reilusti yli kymmentuntisia. Maraton-päivistä on onneksi vähitellen päästy eroon ja työviikon pituus länsimaissa on vakiintunut alle 40 tunnin.

Ennen teollistumista työ oli hyvin kausiluontoista, ja kun sitä oli, tehtiin sitä niin paljon kuin mahdollista. Jos katsotaan vielä kauemmas taaksepäin, niin valistuneet arviot esittävät että keräilytaloudessa eläneet esi-isämme tekivät työtä kahdesta neljään tuntia päivässä. Tällä hetkellä olemme siis noin puolenvälin tietämillä, kun katsellaan työajan pituuden historiaa. Ei hyvin, eikä huonosti.

Koen olevani erityisen onnellisessa asemassa, koska voin rehellisesti todeta, että nautin työstäni ja teen sitä mielelläni. Jos yritän olla objektiivinen ja tehdä jonkinlaista arviota, niin sanoisin että pääsen viettämään 80-90% työajasta erittäin miellyttävien tehtävien parissa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen puuhastelen usein työn parissa. Suurin osa tästä ajasta menee hommiin, joita ei olisi pakko tehdä, mutta teen niitä silti, koska ne ovat mielenkiintoisia ja haastavia. Uusien asioiden opiskelu, uusien näkökulmien avaaminen ja erilaiset kokeilut ajoittuvat usein juurikin iltaan. Ei varsinaista projektityötä, mutta “virallisen” työn kannalta erittäin merkittäviä asioita joka tapauksessa.

Kaiken tämän pohjustuksen jälkeen päästään itse asiaan: Koen, että viisipäiväinen työviikko ja 9-5 työaika ei ole enää minulle mitenkään relevantti. Päinvastoin, se luo turhia paineita ja odotuksia siitä, että istun tiettyyn aikaan toimistolla nenä kiinni ruudussa tai palaverissa tai että teen vapaa-aikana asioita, jotka lasketaan vapaa-ajaksi.

Aionkin yksipuolisesti siirtyä seitsemänpäiväiseen viikkoon (Nyt osa lukijoista kavahtaa; sehän on hullu, tekee vaan koko ajan töitä. Entäs perhe, lapset, kaverit ja sukulaiset?) Ei, pointti ei ole se, että siirtyisin seitsemänpäiväiseen työviikkoon, vaan se että töitä tehdään silloin kun flow on hyvä, ideoita syntyy ja asiat etenevät. Jos taas ei nappaa, niin ei nappaa.

En aio ottaa paineita siitä, että en ole välttämättä toimistolla klo 9-17, vaan saatan viedä lapset pyöräilemään, jos hyvältä tuntuu. Enkä myöskään pode huonoa omatuntoa illalla syntyvästä ideasta, jota haluan heti edistää. Hommat hoidetaan kuten aina, mutta tavoitteena on löytää flow, joka palvelee sekä työtä että rentoutumista yhtäläisesti.

Ensimmäisen kuukauden analysointi on vielä kesken, mutta täytyy sanoa että totuus on karua luettavaa. Osa päivistä on hyviä ja edellytykset flow:lle ovat hyvin kohdallaan, mutta valitettavasti liian usein päivät jakautuvat uskomattoman pieneen silppuun. Lyhyimmät hetket yksittäisen dokumentin tai sivun parissa ovat vain muutaman sekunnin mittaisia.

Tässä esimerkki onnistuneesta päivästä, jolloin suunnitteluaika on yhtenäistä, eivätkä muut tehtävät pääse rikkomaan potentiaalisen flow:n syntymistä.

Toisessa esimerkissä taas työ pirstaloituu pieniin osiin, eikä flow:lle otollisia tilanteita pääse syntymään.

Olen keskustellut henkilökohtaisesta analytiikasta ja RescueTimesta usean ihmisen kanssa ja puheet kääntyvät hyvin nopeasti isoveljiin ja valvontaan. Harmi, että näin on, koska itse näen asian suurena mahdollisuutena. Pystyn seuraamaan hyvin tarkasti ja objektiivisesti kaikkea mitä teen ja tunnistamaan mahdollisuudet parantaa elämän laatua ja viihtyvyyttä.

Oletko sinä valmis seuraamaan sekuntien tarkkuudella elämääsi?

Bellin kohdalla kyse ei siis ole oman elämän julkaisemisesta muiden tiirailtavaksi, vaan sen tallentamisesta omaan käyttöön. Tavoitteena on ollut selvittää elinikäisen tallentamisen mahdollisuuksia ja erilaisia ohjelmia, jotka tähän ylevään tavoitteeseen voisivat soveltua.

En tiedä kuinka syvällisesti Gordon analysoi tallentamaansa dataa, mutta näen että henkilökohtaisen flow:n parantamisessa sillä tulee olemaan lähitulevaisuudessa merkittävä rooli. Täytyy suoraan myöntää että innostuimme aiheesta niin paljon että rupesimme Passin kanssa kartoittamaan välineitä ja tallentamaan palasia omista elämistämme. Palataan muutaman vuoden päästä asiaan ja katsotaan paljonko on jäänyt talteen…

Sen lisäksi että haluamme suunnitella kokemuksia, jotka tuovat ihmisten elämään flow:ta, pyrimme tietysti maksimoimaan omat flow-hetkemme työssä ja vapaa-ajalla.

Suosittelemme varauksetta flow:sta kiinnostuneille Csikszentmihalyin laajaa kirjallista tuotantoa.

Tiukkaa keskustelua suunnittelutyön mittaamisesta ja KPI-määrittelystä. KPI-mestarimme Tero veti lounaan yhteydessä koko jengille setin aiheen tiimoilta ja kävimme sen pohjalta polveilevan keskustelun suunnittelutyön mittareista ja mittaamisesta. Tero heitti vielä session lopuksi kaikille kotiläksyjä, joten tähän aiheeseen varmasti palataan lähitulevaisuudessa kun kaikki herrat ovat hieman hieroneet älynystyröitään.

Omalta osaltani paras flow syntyi kun suunnittelimme Passin kanssa monikanavaista palvelua, jossa kuluttaja kohdataan tv:ssä, teksti-tv:ssä, verkossa, mobiilissa ja vielä fyysisessä maailmassakin. Konsepti vaatii vielä hiomista, mutta flow, dialogi ja kanavien roolit rupeavat hahmottumaan.

Timo lanseerasi taikajuomansa. Puoli litraa kylmää vettä, puolikkaan sitruunan mehu, loraus hunajaa ja hyppysellinen suolaa. Lupaan testata juoman ja raportoida ensi viikolla sen vaikutuksista fyysiseen ja psyykkiseen tasapainoon.

Jos arvon lukijoilta löytyy kilpailevia, virkistäviä ja terveellisiä, juomavaihtoehtoja niin pistäkäähän kommentteihin. Maistiaiset pystyyn.